Weekend, Family & News

Moikka!

Tänä viikonloppuna oon saanut koko Oksaharjun perheen kotiin, mikä tapahtuu aika harvoin. Launtaina kun viimeinenkin perheenjäsen oli saapunut tampereelle, niin ruvettiin leipomaan äidin kanssa kakkua ja muffinseja.. Tai mä ne muffinsit tein ja äiti kakun. En tiedä olinko ehkä paras ehdokas niitä leipomaan, koska oon ollu koko viikon flunssassa, mutta hyviä niistä silti tuli, ja sehän siinä kai on tärkeintä. 

Tänään on vietetty isänpäivää parhaan isin kunniaksi. Oon aina ollu isin pikkutyttö, ja välillä mua harmittaa kun ei tuu usein sanottua isille kuinka paljon sitä rakastankaan, mutta tässä se nyt tuli, ja ihan julkisesti tulikin. Love u daddy <3

Muuten mulla on ollu ihan laiska lepopäivä, kun oon makoillu vaan sängyssä katellen Gossip Girliä ja kaikkia YouTube-videoita. Muutenkin on ollut jotenkin enemmän sunnuntaiangstia kun yleensä, eikä koulu jaksais enää yhtään kiinnostaa, ja haluaisin vaan tehdä kaikkea muuta. Välillä, tai oikeestaan koko ajan tekis mieli vaan lähteä pois suomesta ja lopettaa vaan lukio kesken, mutta mä en oo luovuttaja.

Ja uutisina vielä se, että tässä joulukuun ekana viikonloppuna olisi edessä taas kerran muutto. Tällä kertaa toiselle puolelle tamperetta amuriin, lähelle pyynikintoria. Mua ihan ahistaa kun mulle tulee koulumatka ja pitää herätä aikasemmin kouluun kun nykyään. Oon aina ennen ollut hyvä aamuherätyksissä, mutta nyt tuntuu, että se ei onnistu ikinä siihen aikaan kun pitäis, ja nukun vaan aina pommiin... Eikä muutenkaan tälläsessä loppusyksyn pimeydessä jaksais edes ruveta keräämään huonetta pahvilaatikoihin ja siirtää niitä kovalla työllä toiseen asuntoon ja siellä vielä saada kaikki tavarat paikalleen. Ainut plussapuoli tässä muutossa on se, että viimeinkin, monen vuoden odotuksen jälkeen huoneen seinät saa maalata. Oon jo monta vuotta halunnut jonkun seinän toisella värillä kun muut, mutta ikinä ei ole saanut maalata, jee! 

See you next time,

       xoxo, 

                    Hillaaa

ps. Kiitos ihanista viesteistä paniikkihäiriö-postaukseen liittyen. <3

Panic attacks & Anxiety

Hei!

Oon valmistellu tätä postausta aika kauan ja tänään päätin tulla kirjottelemaa vähän henkilökohtaisesta asiasta, mutta koin sen hyväksi ideaksi ja toivon että tää auttaa ehkä jotain joka kärsii samanlaisista ongelmista.

Paniikkikohtaus on äkillinen voimakas pelko-tai ahdistuskohtaus, jonka oireita on mm. sydämen tykytys, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pahoinvointi, vatsavaivat, huimaus, pyörtymisen tunne, erityisesti käsien ja jalkojen puutuminen, äänet saattaa kuulua kovempaa kuin tavallisesti, kihelmöinti, vilunväreet ja kuumat aallot. Paniikkikohtaus voi tulla missä vaan, milloin vaan. Autossa, junassa, lentokoneessa, koulussa, kaupassa, baarissa tai vaikka illalla omassa sängyssä, mutta yleensä sellaisissa paikoissa joista ei pääse heti pois. 

Mä sain itse ensimmäisen paniikkikohtauksen 9 tai 10-vuotiaana koulussa matikan tunnilla. En silloin osannut kuvailla sitä tunnetta kenellekkään ja mutta sain paniikkikohtauksia todella usein ja melkein joka paikassa. 

Paniikkikohtaukset on rajottanu mun elämää ihan liikaa, varsinkin silloin ihan alussa kun en tiennyt mitä se oli, enkä osannut suhtautua siihen, vaan pelkäsin koko ajan että saan taas kohtauksen. Niinpä siis lopetin asioiden tekemisen. Jos vaikka kaverit pyysi elokuviin ja olisin halunnut mennä, niin en siltikään mennyt koska pelkäsin. Tämän yhdeksän vuoden aikana mulla on jäänyt niin paljon asioita tekemättä. Tänä vuonna vasta olen suostunut matkustamaan autolla pitempiä matkoja, mutta vielä pari vuotta sitten en suostunut menemään autoon ja siitä tuli aina kauhea show että mut saatiin autoon. En uskaltanut sanoa oikein kellekkään paniikkikohtauksista, eikä edes oma äiti tiennyt kuinka usein niitä tuli tai mikä oli se syy miksi mua ei saatu autoon, tai edes suosikkiravintolaan enää. 

Vaikka yksi kohtaus ei kestä kovin kauaa, niin se on sitäkin kamalampi, enkä toivoisi yhtäkään kohtausta edes pahimmille vihamiehille, joita nyt ei edes ole... 

Paniikkikohtauksiin on lääkkeitä, mutta mä en oo kokenut niitä tarpeelliseksi ainakaan vielä, kun olen oppinut ehkäisemään kohtausten tulemista, mutta joskus sille ei vain voi mitään. Silloin kun huomaa että kohtaus on ehkä tulossa, niin täytyisi vain yrittää keskittyä enemmän siihen mitä tekee, tai keksiä jotain muita häiriötekijöitä. Jos kohtaus sattuu tulemaan koulussa tunnilla, niin kaikilla on oikeus lähteä luokasta hetkeksi pois, koska se oikeasti auttaa että lähtee siitä tilanteesta tai sitten vaaan hengittää muutaman kerran syvään ja juo vettä. Koulussa ei pitäisi olla sellainen olo että sinne on pakotettu, eikä sieltä saa lähteä pois, koska asia ei ole niin. 

Päätin pari vuotta sitten, että asiaan on tultava nyt muutos ja on aika ruveta sanomaan useammin kyllä. Aina ennen sanoin ei, mutta nyt oon tyytyväinen että asia on mennyt eteenpäin niin että pystyn tekemään asioita. Ei tietenkään kaikkeen tarvitse sanoa kyllä. 

One Direction - Story Of My Life

See you next time, 

       xoxo, 

          Hillaaa